lauantai 31. maaliskuuta 2012
kauneinta musiikkia
sahaava jyrinä
outsider-moottoripyörälauma
piano
leijaileva pakkaslumi järvenjäällä
kissan kävely koskettimilla
tiistai 27. maaliskuuta 2012
keskiviikko 21. maaliskuuta 2012
Sunnuntai iltapäivä
Pakkanen irrottaa otteensa, osa siitä tulee sisään taloon
polttopuut ovat loppu
hellanpesään uutisia ja kauppakuitteja
kakluuniin kaatokoloja,
uunin päällä maitohampaat laulavat kuin posliinimurut
korkea kellonlyömä vuosikymmenien tomussa,
vaikka vasta istuin tähän (lakanoiden vaihto on aina kesken).
Kuningashaapa kulkee hitaasti, mutta sitä en näe vielä
yksityiskohtana näen sinut ikkunasta
kuvittelen miten ympäripuhun korvaasi koko yön
ryppyisen, ahavoitununeen kaulasi
kuljet kurvini umpikujat yhä uudelleen.
Haarukat ja veitset
sammalta vastaan on turha taistella, se pitää piimästä
ja menestyy hyvin ruokapöydän alla
metsäseinäkerroskarhu,
leikkaan leivän rintaa vasten
raavin sinulle rakkaudella kalanrasvat kaikki
sunnuntaiperunat tarjotaan kypsiksi keitettyinä.
torstai 15. maaliskuuta 2012
torstai 8. maaliskuuta 2012
Luonnos Suurten Sanojen Rakkausrunoksi
tiistai 6. maaliskuuta 2012
Luonnos erään paluun kuvaukseksi
kirmaisi hurjaa vauhtia automme keulan editse.
Ehdittyään lumipenkan päälle se suhisi
” Skriik, skräääm !
Hui, hemskt, hur de skör”,
suomenruotsalaisten kissojen kielellä, jotta en osaa tässä nyt litteroida.
Karjaan rautatieaseman yläpuolella
kuu oli suuri - kasvava pilkku, sanoi kuljettajani joka
tietää huomattavasti enemmän tähtitaivaan kirjoitusmerkeistä kuin minä.
Pasilan taivaalla kuu oli siirtynyt jo yhden kaarisekunnin murto-luvun verran,
mutta sitä en osaa kirjoittaa millään matemaattisella kielellä.
Junaa odotellessa soitin tyttärelleni. Hän sanoi hyvin selkeästi:
-Egyptissä on paljon hiekkaa, ja tuuli on kylmä.
Sanoin että hyvä on.
Zzzzzzzz-junassa Hennalaan palaavat varusmiehet puhuivat
armeijan kielellä tulevasta metsäkeikasta ja
nuorten kielellä viikonlopusta ja tytöistä,
mutta kaikkein eniten heitä puhututti kännyköiden
pikselit, käyttöjärjestelmä ja aivan erityisesti kosketusnäyttöjen tuumakoko
ja tuumakoon taskuun mahtuminen.
Vastakkaisella penkillä istui jopa minua vanhempi mies.
Junan lähtöhetkellä hän puhui puhelimeen ja kiitteli herrasmiehen kielellä
naisystäväänsä mukavasta viikonlopusta.
Matkan aikana hän aika-ajoin havahtui unestaan,
unelmastaan, tuijotti mustaan maisemaan ja tiesi valon
tuikkivan silmissään.
maanantai 5. maaliskuuta 2012
keskiviikko 29. helmikuuta 2012
Kolme pientä asiaa
että onko tämä nyt se kirja mistä olitte keskustelleet?
2. Luin eilen Liza Marklundin: Vastalauseita (Kirjoituksia 1985-2010) Josko ketä kolumnit ja
terävät ajatukset ja tarkkanäköisyys kiinnostavat, niin suosittelen lämpimästi.
3. Josko joku tahtoo mennä Lahden kaupungin teatteriin joko pe klo 19 tai la klo 13, niin siellä
on Lasse Kantola-kiintiöllä lippuja lippuluukulla 3 euroa kpl ja esitys on KUUNAAMA,
nimestä huolimatta aikuisten näytelmä. En tiedä kauanko lippuja piisaa, mutta kipaise teatterille, jos olet kiinnostunut.
http://www.lahdenkaupunginteatteri.fi/produktio/42/Kuunaama%20Steinberg
Sinä
tähtienvälinen
avaruus
mielesi,
muistisi
pakenevien
linnunratojen matka
Melankoliasi
pulsareiden b-minor
Silmiesi kosteus, usva
sumun aaltojen
iätön rytmi
Ensimmäisenä aamuna Mäntyniemessä.
Kymintien varpuset
oli sorapinta vesilätäköineen
mustalaiset myymässä pimeitä pulloja
sitten
opiskelijat
taiteilijat
hörhöt asettuivat asukkaiksi
kulta-aika
Kymipubin terassilla naurettiin
kadulle vedettiin asvalttia
talot rapistuivat edelleen
holistit hävisivät
narkit narkkiintuivat
opiskelijat muuttivat pois
valmistuivat tai eivät
pari taloa autioitui
Kymipubi muutti Karjalankadulle
remontti reiskat saapuivat
Audikansa asettui taloiksi
maanantai muutti kadulle
jääden seitsämäksi päiväksi viikossa
poiketessa vanhan kulman kautta
olet muukalainen
kukkahattutäti tarkkailee ikkunassa
orapihlaja-aitojen suojassa
sinnittelevät vielä
varpuset
lauantai 25. helmikuuta 2012
Pullopostia
se iskee kuin miljoona volttia
helmikuun hattaroiden välistä
valomiekalla suoraan käpyrauhaseen
mittariin kertyneet ruuhkavuodet
eivät estä kiiman kiitoa
kevättä keikuttelemasta kiiltonahka saappaissa
iso himokas pehmeä nainen
en silloin ehtinyt ehdottaa seuraavaa siirtoa
kun touhusit jo uutta temppua
piipahdin myöhemmin kahvilla
hiffaten hississä
meidän juttu oli lakanoiden välissä
sitten muutit
jonnekkin etelä-suomen pikku kaupunkiin
pikku ilopillerisi kanssa
ja muistan taas sua
pelastautuessani parisuhteiden Titanicilta
kellumaan jääpalojen sekaan
rommitynnyrin varassa
panen pullopostia
nimimerkillä
puhtaasti panoseuraa vailla
torstai 23. helmikuuta 2012
jota nuoruus syö kuin leipää
juo kuin lähteen vettä.
Tämä on se valo
joka kulkee selkääni pitkin
jää valkoviinipullon etikettiin.
Tämä on se valo
joka heijastuu valokuva-albumin
lehdiltä, vanhuksen silmäkulmista.
Valo
joka leikka talvelta siivet
taittaa lennon kevääseen.
* * *
On pimeä
jota nuoruus syö kuin leipää
juo kuin metsässä lähteeen vettä.
Se pimeä on tässä
kulkee selkääni pitkin
jää valkoviinipullon etikettiin.
Heijastuuko se vielä
valokuva-albumin lehdistä
vanhan naisen [kujeilevista] silmäkulmista.
* * *
Pimeä
Juuri ennen valoa se
leikkaa talvelta siivet
jakaa tilan kahtia ja
taittaa lennon kevääseen.
keskiviikko 22. helmikuuta 2012
Lumen kudonta
Lumen maalaamisen tarvitaan
havusivellin, siniseen kiinni
pyöreäkärkinen näädänkarva
värikarttaan rgb(144,144,255),
valkoinen täyteen valoa,
häränkorvat lämmikkeeksi jalkapohjiin.
Lumen kutomisessa kankaaksi
pikkuhakokolposet hakkaavat
löysän kuteen, - tsilp tslirp
(kirjoitusmerkkien tulkinta äänteiksi)
silmäkulman ohuella juovalla väri
siemenet
tallotaan tuoreen pöytäliinan
mustat leukalaput.
maanantai 20. helmikuuta 2012
sunnuntai 19. helmikuuta 2012
di
didi
Didi
DiDi
DIDI
DIDI DI
DIDI DIDI
DIDI DIDI DI
DIDI DIDI DIDI DIDI
******
Kertoisiko Kössi mitä rotua se lintu on?
Oikesti idea: me kaikki kirjoitetaan linnuista aina, mutta
mulla ei oo hajua kun joutsen ja talitintti, korppi, sorsa...
Petri vois pitää meille runoilijoiden lintukoulun????
perjantai 17. helmikuuta 2012
Loihtiluku kulkutaudin karkotukseen
Herkee häivy kulkutauti
kuka sinut tänne käski
joudu mene menojasi
kule toisehen kylähän
toisen korvissa kaakata
toisen kuumetta kohota
Jos et häivy akan käsken
joka sinut komentaapi
pimentolan perämaille
kipumäen kartanoille
horohoukan madon mahaan
ikiroutahan iäksi
keskiviikko 15. helmikuuta 2012
Kudos
Yön
peruskudos
jossa sidosten pisteet
eivät tavoita toisiaan
Kiilto syntyy
sormien ja lankojen
valoa heijastavista juoksutuksista
never ever,
ever never reaching the end
tiistai 14. helmikuuta 2012
Vahva tai hento ote
ei edesauttane sen enempää esiintyminen
housut kintuissa kuin yleisön hyväilykään.
Vaan luulen että foorumille on syytä nousta
ylväästi, pää
kolmantena jalkana.
lauantai 11. helmikuuta 2012
Werstas
Haa, Tampere. Elävän työväenkirjallisuudenmuseon festiwaalit.
Täältä tullaan zetalla ja i-cityllä, beware.
tv. chr &jm
torstai 9. helmikuuta 2012
Nyt kun alkuun pääsin, niin...
Toukokuun helle, kummallinen sää
pullistaa omenapuihin nuppuja,
illan viiletessä nuoret hyttyset.
Hämärässä alan kutista.
Teessä vadelmahilloa
ja sanat niin paljon minua korkeammalla,
ymmärrys sekoittuu puheensorinaan,
ihona irtoaa kynsien alle.
Aamuvarhaisella
mietin, voinko mennä messuun
kuukautiset ja ihottuma, liian punainen huivi, Nainen.
Jätänkö syntiset jäljet pyhään lattiaan?
Vieraana näen heidän suudelmansa,
seison liian pitkään väärällä puolella, luulen.
Mutta yksi askel, puoli kuuden auringonsäde
Hellyyden Jumalanäitiin,
pilkahtaa mustapukuisesta mummosta minuun
ja jää läikkymään
läikkymään, väräjävä ääni.
keskiviikko 8. helmikuuta 2012
Annan elonmerkin Lainanpäivän kunniaksi
Ja sitten asiaan eli vastaan huutoon runolla. Tai oikeastaan kahdella...
peilaa silmiini, hyyhteiseen veteen.
Minun magneettikenttäni lumessa,
Jossain kaukana,
saaressa tai vastarannalla välkkyy,
Akselini siirtyy
Pidempi päivä, vähempi uni,
vaikka maailma on vielä tumma ja sininen,
ajatuksiin virtaa kirkasta valoa, säteitä
kuin suoraan kiertolaisen kasvoilta.
Pysähtyisin radalleni, ottaisin ajasta kiinni,
niin kuin vain kuusiasteinen pakkaslumi narisee
hiekka kuin kanelia valkealla tiellä.
tiistai 7. helmikuuta 2012
Moi,
Runomaratonin uuteen kilpailuun
kuin myös tiedot tulevana lauantaina järjestettävästä
Elävän Kirjallisuuden Festivaalista Tampereella
- nauttikaa ja osallistukaa toki, hyvät ihmiset
maanantai 6. helmikuuta 2012
älä aliarvioi pullakahvien voimaa
vihreät kuulat jäivät valitsematta
saatiin
sininen kokkare
no
homot ovat yhä homoja
ja juntit juntteja
uimahallin saunassa
äijät iloitsevat jälleen
Tallinan
takakonttien viinavirroista
siis
pullakahvien luvatussa maassa
kaikki aika hyvin
perjantai 3. helmikuuta 2012
Oodi rakastajalle
Yö. Mistä sinä löysit minut ja milloin, aikamääreillä ei ole merkitystä, sinä kuljetat minut halki aikakausien, oi pohjoinen yö, talviyö. Sinä tulet sisälle taloon ja muovaat perspektiivin, joita ei päivä koskaan näytä, rakastajani, sinä annat silmät, jotka näkevät väreissä kylpeviä kuvia, yksityöskohtia joita päivä piilottaa, kannat minut käsivarsillasi ajatusten säkeissä ja tauoissa; unettoman geometriassa. Oi yö, oi pohjoinen talviyö. Ethän koskaan, silloinkaan jätä minua yksinäisyyteen -
torstai 2. helmikuuta 2012
Ulos kaapista
Keisari tuli
taputti rintakehäänsä kämmenillä
huusi: minä. Minä minä!
Ja kansalaiset taputtivat.
tiistai 31. tammikuuta 2012
maanantai 30. tammikuuta 2012
.
Talvi on valkoinen sokea seinä
lapion poissaoloa ja lunta
saappaanvarret täyteen
Tulella kampeaa kattilasta hauenleuka
sen hampaat on laskettu ja
lupa pyydetty
pyrstö pyörittää lautasella pippureita.
Anna minulle sanoja, pyysin,
ohutta, kirkasta, jälkeä.
Aurinko lähetti eilen kortin
kuva appelsiinien reunustamalta kadulta.
Puristan pakkasesta lihaksikasta tangoa
postilaatikon hileestä viiniä, kide kerrallaan.
sunnuntai 29. tammikuuta 2012
Kaikki on aaltoilevaa. Ja vapaata. On ehkä sellainen aika, että ihmisiä ei juurikaan kiinnosta jakaa tekstejä. Hautomovaihe. Tai jotain muuta. Niin on kylmäkin. Ja kiireistä. Kenkäänkin voi jäädä kivi ja sen vasta huomaa, kun jo tarvitsee laastaria.
Minä täällä yötä istuskelen. Ikkunoista vetää. Taidan käydä pian nukkumaan. Ehkä.
Hyvää yötä. Ja huomenta.
![]() |
| Kuva: Jouni Erola |
lauantai 21. tammikuuta 2012
Viesti Anitalta
"Hei! Laitatko vinkin LSP-sivulle.
Hannah ja rakkaus Lahden kaupunginteatterissa.
Parasta mitä olen nähnyt pitkään aikaan."
http://www.lahdenkaupunginteatteri.fi/produktio/38/Hannah%20ja%20rakkaus
Laitoin myös linkin.
Varattaisko yhdessä liput?
torstai 19. tammikuuta 2012
Yrityksiä pysyä runo-hereillä
liikutko ikuisuudessa saaden kynänsä tanssimaan
Yrityksiä pysyä runo-hereillä 3
Runo, oletko hereillä?
Liikutko vapaasti kuin tuuli
keräätkö mukaan pohjoisen lumen valon
etelän lämmön
Runo, onko sinulla mitään sanottavaa?
Tahdotko puhua maailasta sirpalein merkein vai
levitätkö mattoja näyttöruudulle
ihmisen kaunokirjoitusta
Runo, onko kielesi kuivunut?
Virtaako sinussa raikas vesi
juotko maaäidin pulppuavasta lähteestä
kämmenkupista
Runo, löydätkö ystäviä?
Litistytkö laskupinojen, mainosten väliin
aiotko äännellä ollenkaan
annatko itsesi unohtua
Yrityksiä pysyä runo-hereillä 2
Lumen hämärässä
kahvi tuoksuu
huone näyttää sotkuiselta
kuivuus maistuu jo suussa
sohvan nurkassa talvi kuin karhulla.
* * *
Heräsin lumiauran kolahduksiin
lumen ääni.
Maiseman hiljaisuus jatkuu
kahvi tuoksuu.
Tekemättömät työt notkuttavat pöytää
näyttää sotkuiselta.
Kaivan itsestäni siivoojan ja toimistotyöntekijän
kuivuus maistuu jo valmiiksi suussa.
Koira on kerällä sohvan nurkassa
kokee talven kuin karhu.
keskiviikko 18. tammikuuta 2012
Jenni Emilia
Heitä säkeitä kentälle, niin voimme tutustua sinuun.
tiistai 17. tammikuuta 2012
CHR
joutokasviksi väittävät.
niin kuin voikukkaa.
voikukasta keitetään keittoa heikoille.
nokkosesta rautaa.
suomalaista pestoa vuohonputkesta.
L ja L kommnetoi avaruuttaan
Niin LL, 2./ohutversio
Ymmärrän hyvin ettet ole halunnut sitä tehdä.
-Kertovat että maailmankaikkeuksia on useita -
vierekkäisiä rinnakkaisia sisäkkäisiä. Miten niissä
itsensä osaa nähdä. Mistä voi tietää , katsooko sisään vai ulos.
Vai peiliin - sukeltaa peilin, oman kuvansa, lävitse toiseen maailmaan.
Siihen todellisuuteen, satuun jossa ajatus
ja valo kaartuvat ja kumpikin on toinen toistaan nopeampi.
Ja salko, joka taivaan, kaikkeuden kantta kannattaa;
sen pituutta mitataan ajalla;
sen lujuutta kertomusten lukumäärällä.
maanantai 16. tammikuuta 2012
Niin LL,
pyysin sinua kommentoimaan sisäavaruuttasi.
Ymmärrän hyvin ettet ole halunnut sitä tehdä.
-Kertovat että maailmankaikkeuksia on useita -
vierekkäisiä rinnakkaisia sisäkkäisiä. Miten niissä
itsensä osaa nähdä. Mistä voi tietää , katsooko sisään vai ulos.
Vai peiliin - sukeltaa peilin, oman kuvansa, lävitse toiseen maailmaan.
Siihen todellisuuteen, satuun jossa ajatus
ja valo kaartuvat ja kumpikin on toinen toistaan nopeampi.
Ja salko, joka taivaan, kaikkeuden kantta kannattaa;
sen pituutta mitataan ajalla;
sen lujuutta kertomusten lukumäärällä.
Koneessako vika vaiko - ?
Oletan, että on, jos kukaan ei kommentoi tätä. Hymytystä.
Kun klikkaan kommentointi, ohjelma alkaa hyrrätä paikoillaan,
eikä päästä kommentoimaan.
Juu Jormalle kiitos palautteesta. Bannerin saaminen myös
kirjonen päälle on itselleni haasteellinen tehtävä, niin hyvin tätä en taida.
Väristä. Voi valita tietyn väripaletin, joka
vaikuttaa sekä tekstipohjaan,
banneriin että koko tekstiosion sävyihin.
Sininen saattaa olla kyllä vähän bliisu - pastillisävyt siis kaikkineen.
Hain sillä ajatusta: ei rynnätä silmille & kirjat ovat takapohjassa
värikkäitä & tummalla pohjalla vaaleampi- ulotteisuus.
Sininen muuten värinä: Lahti on mielestäni sininen, johtuneen Rauli Norberg-
diggailusta - "Lahden sininen laulu, tumman harmaa taulu,
blues hukkunut ikävään näille kaduille minä jään."
Siihen en osaa vastata miksi eri koneet näyttävät sivuston
erilaisena, värillisenä, mustavalkoisena. Johtunee koneeseen
asennetusta ohjelmasta? Sen iästä? Koneen iästä? En tiedä.
Kiitos myös Chr kommentistasi ulkoasusta, joka oli s-postissa.
No niin eli onko koneesani kommentointi estot vaiko tässä uudistuksessa joku vikanen?
Niin ja kuka rohkenee kirjoittaa ekan runon uudelle alustalle?
lauantai 14. tammikuuta 2012
Uudistustyö aloitettu
Hyvät ystävät!
Keittelin yökahvit sen kunniaksi, että olen tusannut tätä uutta ulkoasua. Se on edelleen prosessissa. Tänä yönä pääsin tähän saakka.
Pega - en voinnut käyttää kuviasi, koska ei näkynyt hyppyrimäkiä, enkä halunnut vaivata sinua näin nopealla aikataululla. Tuo ylätunnisteen maalauksellinen eli epätarkka kuva on itseni ottama, kelvatkoon se nyt alussa. Kuvaa voi muutenkin vaihdella. Jorman fb-sivulla oli mielestäni mukava kuva kesärautatiekiskoista. Mielestäni me kaikki voimme ottaa kuvia. Niitä voi sitten toimittaa minulle ja muokkailen ne ylätunnisteeseen sopivaksi.
Itselläni muuttui, ulkoasun myötä, myös "takahuone" eli kirjoituspuoli erilaiseksi ja mielestäni selkeämmäksi, kun malttaa perhetyä. En tiedä johtuuko se blogimallin muutoksesta vai onko se konekohtainen. Ilmoitelkaa! Jos jotain ilmenee voi soittaa tai laittaa sähkäriä, jos osaan auttaa.
No nyt jään sitten odottelemaan kommentteja.
Selkeys? Luettavuus? Informatiivisuus? (Sivupalkki ei ole vielä kokonaan valmis) Väritys? Taustakuva?
Tai mitä nyt mieleen tulee. Ihan reilusti vaan. Teen tätä aina kun joudan.
Toivottavasti tämä alkanut uudistustyö inpiroi niitä runoilijoita vastaamaan s-postikyselyyni, jotka sitä ei ole vielä tehneet!
| Lealiisa 13.1.12/kuva:Lasse |
torstai 12. tammikuuta 2012
Niinitien groove 1989-1991
perjantaisin makuuhuoneen seinän takana
naapurin juoppopari huutaa toisilleen
ja lopuksi äijä mottaa akkaa
rystysten hikistä rumbaa
sahdin tai kiljun tahmeaa sunnuntai sambaa
se ei pahasti haittaa
kun siihen tottuu
omaa nuoruuden voimaa
hyväperäisen mimmikaverin 3 kissaa ja uskollisen koiran
vaaleansinisen kuplavolkkarin vm.-73
pokeria sanoa pomolle
"vittujako niitä varoituksia jakelet, kirjoita lopputili"
ei kirjoita
olen halpatyövoimaa jo 90-luvulla
ruskeakieli kaksoisagentti haalareissa
käärii pari markkaa paremmin tunnilta, tietenkin
sunnuntai aamuisin olohuoneen seinänaapuri
skitsofreenikkomummo
yrittää käännyttää radion aamuhartauksella B-rapun juoppoja
lauantaina alun ja lopun välissä
katselen silmät suljettuna elämän horisonttiin
juhlistan pakanuuttani kylpyammeessa Libispullon kanssa
ovi summerin rääkäistessä
A-rapun langanlaiha ja pusuhuulinen kuuma Siiri,
sylissään jälkipolvi tarrautuneena äitinsä joutsenen kaulaan
livahtaa ovenraosta sisään
supisee mimmilleni Korston palanneen
Konnunsuon konkarina vai karkurina
hiljaista ja nopeaa kuiskutusta
mimmit siirtyvät keittökomeroon
kuulen kylppärin seinän takaa kiihtynyttä säpätystä
kuivatessa vehkeitäni
mimmit ovat yhä keittökomerossa
laitan koiralle talutushihnan
ja lähdemme hännät heiluen rappukäytävään
kustuamme koivun juurelle
kipitämme A-rapun toiseen kerrokseen
puhelinkopin kokoinen korsto avaa kulahtaneen oven
tatuoitu käsivarsi ojentuu kättelemään
ovat lomalla häkkikaverin kanssa
en utele enempiä
Korstolainen ojentaa sekoittamansa kossuspriten kouraani
sitten tervehdin Alibi-miestä
joka muutaman paukun jälkeen herkistyy kertomaan miten pääsi Alibiin
tappaessaan rautakangella isänsä isänsä kanssa
Korstolainen sanoo keittiössä ollessamme kahden kesken
pitävänsä Alibi-miehen aisoissa, jos sen pelipaita lähtee päältä
nyökkään
että asia ok
G-miehet perässä ja tehtävä päällä
pinttyneen ikkunan läpäisevä kevät auringon valo viiltää
huoneessa leijuvaa häkäpilveä
radionauhurista Irwin haistattaa paskat valtiovallalla
ovikellon sanoessa taustalta ring ring
pian virkaääni kysyy
”oletteko Kai Korstolainen?”
”en vaan Mikki Hiiri”
eteisen lastulevykaappia vasten rusahtaa
sata kiloa miestä joka saa raudat ranteisiin
yks ja kaks
niks ja naks
olohuoneen oviaukossa seisoo susikoira hihnan päässä poliisi
kumpi taluttaa kumpaa
Alibi-mies ojentautuu kirjahyllyä kohti
tarttuakseen johonkin kovaan
kynttiläjalkaan vai valittujen palojen keittokirjaan
vanhempi virkaa tekevä fantom loikkaa
kuin viidakon vanha sananlasku Alibi-miehen niskaan
koirien katsoessa rauhallisena toisiaan
pidän pannasta kiinni
ja hörppään loput lasista
nuorempi fantom toteaa juhlien olevan nyt ohi
pihamaalla Korstolainen tarjoaa pako lahjusta
"kato antauduttais huomenna ihan vapaaehtoisesti"
mustanmaijan takaovi paukahtaa
näin jätämme jäähyväiset
takaisin kämpällä
kerton miten kävi
mimmini antaa nuhdelma suudelman
"pitikö sun sinne jäädä"
jätän mimmit jatkamaan loppu puintejaan
sängyllä kissat nuoleskelevat toisiaan
soittiko Siiri poliisit
vai löysivätkö läheiseltä parkkipaikalta
torimyyjän anastetun Ladan peräkärry puolillaan muikkuja
istahdan koiran kanssa parvekkeelle
sytytän tupakan ja otan huikat
sisiliskot lekottelevat kuumuudessa naapuritalon tiiliseinällä
mustalaisten taluttaessa hevosia ulos kuorma-autosta
syömään takapihan nurmikkoa
pitsimekot pyykkinarulla lepattavat tuulessa
mimmit meikkaavat
illalla lähdetään kaupunkiin
prosessiruno
Jäädä lumen pehmeyteen
vedestä kehrättyyn valkeaan villaan jäädä
sinisen koivun juurelle, katsoa oksasormien lävitse, katsoa
liikkuvaa vesihöyryä yön hopeisen lantin edessä.
Unohtaa puun haavoittuneet oksat unohtaa
painaneen poskensa puun kantoon, painaneen
lumeen kuvan kasvoistaan.
Pidellä kädessään pakkasen muistia, pidellä
1-2) puhdasta kirkkautta / sydämessä puhdasta surua; ilman unen kutomia kuvia. ////
3) puhdasta kirkkautta, surua ilman unen kutomia kuvia.
tiistai 10. tammikuuta 2012
Juuri nyt
taas kerran uhatessa, on sopiva hetki muistella
viime kesän 30 asteen hellettä Tampereella.
sunnuntai 8. tammikuuta 2012
II
nähnyt mitään sitten
lähtösi
lausu se, mitä kirjoitit
uni on pettänyt eilisen, kaatanut pellon,
kätellyt rakoilevat kurjet
täysikuu sataa sinusta
välttelevän, varjoon,
uppoudu pariin, se on sinun
Laita syrjään
Mielitieto sanoi minulle, - mene pellolle
jossa kurjet syksyllä ruokailivat,
josta peurat äsken pakenivat.
Lumi on juuri kattanut pellon, peittänyt eilisen
kätkenyt tämänaamuisen
Katso kuinka täysi kuu saa sinusta,
sinustakin, aikaan hopeisen , välkehtivän varjon.
Unohda paperisi, opinkappaleesi. Siellä on sinun
otollisen hetken jumaluutesi.
On
.
Ikkunassa syys, ei talvi
metsästäjien punaiset hahmot etenevät
eläimet,
aamun unet
piiloon alle, sängyn alle.
Jotakuta tulevaksi
odotan koputusta
luotia
Pitääkö sitten kokeilla
onko lattia kylmä?
Talossa ei syys ei talvi
hiiret, ne tulevat.
Tiskipöydällä
ammuttu sydän
muovikassissa.
Metsän talvi
luiset tienviitat.
Ikkunassa näyttäytyvät
hirvien haamut.
Pieninä paloina
söin koko lihaksen.
Lattia on.
.
torstai 5. tammikuuta 2012
Mun himoja
tulppaaneja
syön ne, ahmin, aaltoileva maljakko - Olen.
On pakko saada
korkokenkiä
aurinkolaseja vahvuuksilla
naisia, miehiä,
tylliä helman piilossa
frakin helmat pyöreän pyllyn päälle.
Ihan heti.
Pakko. Saada.



