Korvissa humisee
ohikulkutie,
reitti kaikkiin ilmansuuntiin.
Parasta tässä paikassa,
että pääsee niin helposti pois.
Harjujen huipuilta näkee maailman ääriin
ja aina on vapaa lähtemään:
Linja-autolla, junalla, polkupyörällä.
Eikä mitään täältä jää kaipaamaan.
Kuitenkin
päivä päivältä, katu kadulta
Kaupunki kasvaa minussa.
Asfalttiin leviää verisuonia,
elämää kivisiin seiniin.
On kuin aurinkolasiensa takaa
Paasikiven patsas katsoisi
salaa hymyillen,
kun palaan takaisin.
Hyvä, hienosti hallittu runo, totuudellinen.
VastaaPoistaJänniä' äänestä lähteviä reittejä ja korkeuseroja, liikkuvuus on kivalla tavalla rakennettu tekstissä, ja myös hauska loppu tällä runolla!
VastaaPoistaKaikki tiet ovat auki ja ne käytetään,
VastaaPoistamutta kotiseutua ei saa pestyä päältään.
Kiitos.
Tunnelmasta tulee mieleen Nosoväkinäyttämön Siniset laulut, jotka oli Rauli Nordbergin ja Risto Ahdin yhteistyössä sanoittamia.
VastaaPoistaHarjut, lääteminen, takaisin tuleminen, lähteminen, kaipaaminen Lahti kiteytyy näihin. Vielä siisä tänäänkin.
Paasikiven aurinkolasit on yliveto.
Niin ne Nostarilaulut laulettiin 80-luvun alussa.
VastaaPoistaKaupunki joka pikkuhiljaa kasvaa ihmiseen, vaikka se ei ensin tunnnukaan siltä että voisi kotiutua.
VastaaPoistadiggailin! kyllä nämä runon fiilikset ovat toisinaan hyvinkin tuttuja :D
VastaaPoista