Perjantaina työviikon
päätteeksi leikkaat teräviä
viipaleita kermakakusta.
Veitsesi sivaltaa.
Tänään tarjotaan
pienille tytöille ja
oikeille äideille.
Tulkaa jonoon.
Ilmeeni ei värähdä,
mutta pienet pojat pöydässä
nielevät pettymystään,
jäävät odottamaan isänpäivää.
Primaariset oosyytit,
kypsymättömät kantasolut,
sukupolviin ladatut
odotukset ja toiveet.
Sunnuntaiaamuna tuijotan
sumuiseen maisemaan.
Siinä ei ole varjoja.
Eikä ihmisen hyvyys koskaan
ole absoluuttinen käsite.
Runo on hyvä. Tärkeä.
VastaaPoistaVeitsi tuntuu uhkaavan sivaltavalta aluksi. Kaikki sujuu kuitenkin, pienen pojan paha mieli ei jää kirjoittajalta huomaamatta.
VastaaPoistaMaisemassa ei näy varjoja. Ihmiseen niitä sisältyy. Hieno runo.
Niin, lapsen odotuksen aika on erilainen kuin aikuisen. Rehellinen, arjen tilanteita ja valintoja pohtiva teksti. "Veitsesi sivaltaa" heti tekstin alkuun pantuna saattaisi muuten tehostaa vielä lisää tekstin kuvaaman tilanteen dramatiikkaa.
VastaaPoistaMielestäni runon teema on suurempi kuin arkiset huomiot, hyvä tai paha mieli, tai edes valinta.
VastaaPoistaRunon sinä on runon puhujalle uhka mielipiteillä/sinä ehkä edustaa perinteitä, perinteistä ajattelua tai valtakulttuuria: veitsen valinta leikkaa runon minään_ oikeat äidit ja oikeat tytöt. (oikeista tytöistä tulee joskus oikeita äitejä)
Runon puhuja samaistaa itsensä pieniin poikiin, jotka jäävät vaille, joutuvat odottamaan.
Mutta runon puhujan odotus on syvempi, pipeämpi, veitsellä leikattu- Silti hänen ilmeensä ei värähdä. Ei edes jokaisen toukokuun toisena sunnuntaina eli äitinepäivänä.
Näin minä käsitin tämän ja sen vuoksi pidin erittäin arvokkaana, tärkeänä runona. Lapsettomuus/lapsen menettäminen, aihe on sellainen josta soisi enemmänkin lukevansa ja aiheelle on myös selvä sosiaalinen tilaus. Ja tässä runossa sitä osattiin käsitellä syvästi ja kouriintuntuvasti ilman että lähdetään sosiaaipornostamaan ihmisen tunteita, kipeyttä, tunnereaktioita. Välillä reagoimattomuus>ilme ei värähdä on vahvempi viesti.
Ainoa on etten tiedä mitä primaariset oosyytit ovat, mutta luulen niiden liittyvän jotenkin biologiaan kuten kypsymättömät kantasolut.
Tällälailla koin minä lukijana. Anita muuten, sinun runojasi pitkään lukeneena: olet tullut lähemmäksi konkretiaa ja vahvistunut huomattavasti äänellisesti ja varmistunut ilmaisullisesti. Onnea!
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaJatkan tuohon edelliseen, minkä poistin.
VastaaPoistaSiinä luki: runo on totuudessaan järisyttävä.
Ja lisään siihen. Runon minä on sesteinen, sillä hän ei kaikesta huolimatta näe sunnuntaiäitienpäivässä varjoja, vaan elää, On vahvasti, hyväksyy.
Tule hyvä kakku. Älä tule paha kakku.
VastaaPoistaVähänks mä oon tyhmä. Mutt onkos tässä nyt sitten kaks kakkua.
Perjantain kakku, jota "veitsesi sivaltaa". Sitten runo jatkuu sanalla 'tänään' mikä päivä on tänään, jolloin "ilmeeni ei värähdä" - runon kirjoittamisen päivä?, Äitienpäivä. Koska myöhemmin tullaan vasta sunnuntaihin. Onko silloin kakkua enää ollenkaan (vaikka Lealiisa oivallisessa palautteessaan sanookin, että arkiset huomiot eivät ole tässä olennaisia - olen minä silti kakun riittävyydestä huolissani.)
Mutta niin sunnuntaiaaumu on seestainen, sisältäen oosyyttien ja kantasolujen aihiot ja toiveet.
Sumuisessa aamussa ei ole varjoja. ok, niin kuin ihmisen hyvyydessä on. Absoluuttinen olemassaolosta keskustellaan -iankaikkisesti.
Mielenkiintoinen runo.
Ei ole ainakaan minun mielestä kahta kakkua. Jos ei lasketa sitä kakkua toiseksi, jota pojat odottavat. Kakkua ei runon minälle tarjoilla Toukokuun toisena sunnuntaina, joka on perinteisesti äitienpäivä, vaan kakku syödään perjantaina. En tiedä missä, mutta runo kertoo, että työpäivän päätteeksi, paikassa on runon sinä, minä ja tyttöjä ja poikia.Luin runoa runon nimeä vasten, niin kuin olen oppinut lukemaan runoa, runon nimi on Toukokuun toinen sunnuntai eli koko runo kertoo äitienpäivästä > jos nimi on se tuo joko uuden tai lisämerkityksen tai sillä halutaan alleviivata ja painottaa ydin, ei ole suotta, näin minä käsitän.
VastaaPoistaEn sanonut ettei arkiset huomiot ole olennaisia, vaan sanoin, että runon teema ja sisältö ovat suurempia kuin arkiset huomiot. Ja voisin tarkentaa sen niin, että tässä runossa tavalliset arkiset tapahtumat ja huomiot ottavat suuremman mittakaavan: arkisen tapahtuman kautta kuvataan arkista/mutta syvää ja kipeää asiaa. Tässä on nyt sitten jo analyysin analyysi.
Mielestäni runon kaksi ekaa säetää tapahtuu perjantaina, kolmas>en ole varma voisi tapahtua vaikka lauantaina - joka tapauksessa siinä kuljetaan jo kohti sumuista sunnuntaita > eikö äitienpäivät kuvata yleensä aurinkoisiksi? Ja kun palataan ihmisen hyvyyteen ja todetaan, että se ei ole abloluuttinen, niin mielestäni tällä lauseella palataan alussa olleeseen runon sinään, joka jätti runon minän poikien kanssa "odottamaan kakkua ja isänpäivää". Eli loukkaus annetaan ehkä anteeksi? Koska loukkauksesta tai jostain vastaavasta täytyy olla kyse, koska on säe: Ilmeeni ei värähdä, mutta pienet pojat pöydässä nilevät pöydässä pettymystä.
Anteeksi jos oioin ekassa analyysissani. Kiitos Jorma, tulihan tarkennettua.
Valahti jo maanantain puolelle.
Palaan vielä: "veisti sivaltaa" niin siinä annetaan jo ymmärtää loukkaaminen, loukkaantuminen, jopa tahallinen teko?
VastaaPoistaLuin nyt uudelleen nuo Terhin ja Annaliisan kommentit, mistä innostuin tätä analysoimaan. Olin jättänyt huomioimatta tuon olellisen, minkä Jorma ja AL puki sanoiksi: Ihmisessa on varjoja, marisemassa ei. Mutta tarkoitin kai omin sanoin niin, että runon minä on lopussa seesteinen.
No joka tapauksessa tuntuupa hyvältä pitkästä aikaa purkaa jonkun toisen runoa ja näin vastavuorotteisesti. Saas nähdä mitä kirjoittaja itse kommentoi, voinhan olla ihan metsässäkin.
Tuli mieleen kun tein Annaliisan runosta pitkän analyysin, niin vieläkin minua vaivaa, että miksi ne "sisaret ovat syntisiä" Ansku et koskaan selittänyt sitä minulle vaikka lupasit. Muistaakseni ehdotin, kysyin, miksei pakanallisia, mikäs runo se nyt olikaan, hetki pieni...pahvi, en nyt löydä sitä, vaikka tallensin sen itsellenikin. Muistatko Asku, se pitkä runo, jossa maalataan ja on kalliomaalauksia...
Ehkä huomaa, että olen jo virkistynyt viime viikon ihanista ja jännittävistä runotapahtumsita. Ei nukuta yhtään :D
Se oli: Musta värituubi oli kuivunut, punaisella maalasin mustiksi aiotut... runo.
VastaaPoistaJoo en selittänyt. Otan sen uudelleen käsittelyyn kunhan saan sen kirjoitettua sivulle.
Kiitos Annaliisa. Muuten se on todella hyvä runo. Lähiluvulla runot kirkastuvat ja jäävät mieleen. Pitäisi harjottaa enemmän tätä lähilukua.
VastaaPoistaNiin se avaa asioita kun oikein on aikaa perehtyä tekstiin. Aina se ei onnistu, mutta tuottaa usein aika huikeita oivalluksia.
VastaaPoistaOnneksi tekstiä saa tulkita kukin omista rajallisista lähtökohdistaan eiks vaan?:) Teksti avautuu aina uudelleen uusista lähtökohdista kun siihen palaa uudestaan. Minulla oli nyt tämmöinen arkikokemus itselläni, välähdys. Joskus mieli on enemmän supussa, joskus vähemmän erilaisille tulkinnoille.
VastaaPoistaKyllä näin on. Anteeksi edelleen, en todellakaan tarkoittanut, että arkikokemuksilla ei olisi merkitystä, päinvastoin - parhaassa tapauksessa bne avaavat kokonaisen maailman, toisenlaisen. Ei ole vääriä ei oikeita tulkintoja. On tulkintoja. En tarkoittanut, että jonkun tulkinta olisi rajallinen tai rajaton. Kaikki ovat tosia, kirjoittajalla vielä oma tosi, lukijoilla omansa.
VastaaPoistaVau mikä keskustelu tästä runosta on syntynyt. Olen tosi iloinen, koska runo on minulle äärettömän henkilökohtainen.
VastaaPoistaOn vain yksi kakku, perjantaina. Se tarjotaan työpaikallani tytöille ja äideille erikseen mainiten. Kakkua ei siis tarjota pojille eikä minulle, paikan ainoalle lapsettomalle naiselle. Siksi kesti sunnuntaihin asti nähdä varjoton maisema.
Minä olen hyväksynyt tämän asian vuosien mittaan, mutta tahaton tai tahallinen julmuus satuttaa silti. Lealiisan tulkinta runosta osuu siis käsittämättömän lähelle. Kiitos kaikille kommentoijille!