- Omakielisyys on oletetun normikielen
tai valtakielen
sana-aitojen ylittämistä,
toisin sanoen kielen avulla tapahtuvaa
lähentymistä toiseen ihmiseen.
Omakielisyys edellyttää ajattelua
ja ajattelu lisää kunnioitusta.
Omakielinen haastaa valtakielisen,
jolla on luontainen taipumus kivettää ilmiöt tavanmukaisuuksiksi.
Tavanmukaisuus sen itsensä vuoksi,
johtaa vieraantumiseen ja
kunnioituksen katoamiseen
niin itseä kuin muita kohtaan.
Valtakielinen ei tunnista omakielistä.
Valtakielinen ei halua oppia eri kieltä,
minkä vuoksi ei kykene ajattelemaan kovin tehokkaasti.
Valtakieliseltä puuttuu kunnioitus omakielistä kohtaan.
Valtakielinen puhuu olettamaansa normikieltä.
Vain omakielinen tunnistaa toisen omakielisen,
osaa, haluaa ja kunnioittaa häntä erilaisuuden tähden.
Keskustelimme eilen lahtelaisrunoilijoiden omenankorjuutalkoissa Risto Ahdin uutuuskirjasta, ja tämä ei-runomuotoinen teksti on viittauksen velkaa mm. eilisille keskusteluillemme. Erittäin antoisaa - opin paljon!
VastaaPoistaJos tämä on suoraa lainausta Risto Ahdin tekstistä, olisi se syytä mainita. Jää epäily niille, jotka eivät ole Ahtia, kyseistä teosta lukeneet.
VastaaPoistaJos se on Terhin tulkintaa Riston tekstistä, niin sitten
minä kumarran ja kuopasen maata takajalalla.
"toisin sanoen kielen avulla tapahtuvaa lähentymistä toiseen ihmiseen" Tässä kohdassa kyynikko minussa herää ja havaitseen kirjoittajan lähtökohtaisesti olettavan että omakielinen haluaa lähestyä toista ihmistä. Mihinkähän moinen, sinänsä kannatettava ja kaunis ajatus, perustuu.
Tunnustan nyt reilusti, että en ole lukenut ko. kirjaa. Tie, köyhyys ja ilo. Edes koskenut siihen. Vain nähnyt 2 metrin päästä. :)
VastaaPoistaLuen heti kun siunaantuu otollinen aika.
Kirjasta siis puhuimme, ja tuli esille tutkimustulos, jonka mukaan jokaisella ihmisellä on oma kieli. Lealiisa, mikä sivunro se olikaan ja kenen? On kuulema tieteellisesti oikeaksi todistettu tutkimustulos. En ole siis itse asiaa tarkistanut. En tosiaankaan. No tämä loistokas, kiinnostava ajatus jäi kytemään, kenen tutkimustulos se sitten lie. (Onneksi tämän blogin keskusteluissa ei ole kyse opinnäytteestä vaan vapaamuotoisesta keskustelusta, oman aikansa folkloresta.)
Tuumin, ettei ilman omakielisyyttä ole mahdollista lähestyä, ymmärtää toista immeistä.
Jos ei kehitä/löydä omakielisyyttä, saa puhua seinille ja tyhjyydelle. Vallan kielessä niin voi käydä. Puhut ohi. Tästä on lukemattomia esimerkkejä arkielämässä. Mutta en nyt enempää folklorisoi asiaa, ennen kuin olen lukenut kirjan. Ajatuksen alkuperän.
No nyt minä kumarran,Terhi, kuuletko kuinka jalalla kuopasen.
VastaaPoistaJuu, kenkä kahisee syyslehdissä sillee kivasti...
VastaaPoistaTuossa on ajatusta. Liitän valtakielisyyden valmiina omaksuttuihin arvoihin, joka joskus johtaa ahdasmielisyyteen, syrjintään, jopa rasismiin, mutta voi antaa vallan ja hallinnan tunnetta. Omakielisyys liittynee luovempaan ja liikkuvampaan käsitykseen todellisuuden olemuksesta.
VastaaPoistaKieli ilmenee myös ilmeissä, eleissä, asennoissa, toiminnassa, havaitsemisessa ja maisemassa. Näin käsitän.
VastaaPoistaKielikeskustelu on siis lähtenyt liikkeelle lauantaina. Annaliisa ja Lealiisa ottivat asian esille luettuaan Risto Ahdin kirjan Tie,köyhyys,ilo. Kappaleessa "Ensimmäisen käskyn tieteellinen todistus" Risto kertoo yhdysvaltain armeejan aivotutkimuksesta, jonka mukaan "yksikään ihminen ei käsitä yhtään sanaa samalla tavoin, kuin joku toinen." Samasta aiheesta voi lukea ainakin Riston yhdestä aiemmasta kirjasta, nimeltä "Vimmainen genius" jossa Risto luo oman Willian Blake tulkintansa. Nyt tämä triviaali on erotettu asiayhteydestä, joten suosittelen koko kirjan lukemista. Joka tapauksessa RA:n keskeinen opetus on perustunut aina ihmisen aimutkertaisuuden näkemiseen, tuntemiseen ja hyväksymiseen > sen kautta syntyy oma runoilijalaatu ja kieli. On siis tärkeämpää kuin mikään muu etsiä (esim. tärkeämpää kuin julkaiseminen valtakustantajalta) ja löytää oma kielensä/oman minän ainutkertaisuus, tosilause, josta sinut tunnistaa kuin sormenjälkensä.Ja kun oman kielen on löytänyt sitä on syytä myös kunnioittaa itsessään, eikä myydä markkinoilla.
VastaaPoistaItse asiassa tätä keskustelua olemme jo käyneet runossani: "Kuka minän synnyttää" ja Terhin oma ääni-runossa. Ja muutamissa muissakin parin viikon sisällä tänne kirjoitusalustaan tulleissa.
Minulle tuli tänään mieleen tästä aiheesta:
kieli tekee yksilöstä ainutkertaisen Riston mukaan vai tekeekö myös yksinäisen? Ja kenen kielellä puhut, jos haluat sinua ymmärrettävän?
Hyvä esimerkki: eilen tuttu yheksänkymppinen pyysi kahville. Valitti sitä, ettei enää jaksa elää, olla aina yksin. Omaiset asuvat kaukana ja ikätoverit ovat poismenneet. Lähimmäispalvelu maksaa ja kerkeää olemaan paikalla vain puoli tuntia kerrallaan. Lääkäri vaihtuu, eikä ihminen saa itseään ymmärretyksi lääkärissä. Eri kieliä kun puhutaan. Meidän kulmakunnan "kieli" on sellainen, että eri-ikäiset nyhjöttävät omissaan eikä muiden kanssa kommunikointi paljoa kiinnosta. Vai pitäiskö muuttaa Ruotsiin, oisko siellä vähän valoisampi seurustelukulttuuri?
VastaaPoistaJa ihmetyttää, että miksiköhän eduskunnan täysistunnoissa on aina niin vähän väkeä kuulolla. Se kieli, se kieli...
Alussa Oli Sana ... Ja Sana oli Jumala. Ranskalaiset pohtivat oli voiko ensmmäinen sana todellakin olla substantiivi, eräiden mielestä sen on ehdottomasti oltava verbi. Jääkööt tällä erää pohtimaan.
VastaaPoistaRaamatun kieli on tulee monelle läheiseksi, koskettavaksi, vaikka se on valtakieltä ,valtaa pitävien kieleksi kasvanutta, kaikkkien moraalinormien kantakieltä (normikieleksi muodostunutta) (unohdetaan hetkeksi esim Koraani ja Talmud ym.)
Se on isän kieltä ,ja jokaisen omakieli on äidinkieltä. Runouden kieltä. Vuorisaarna on kauneinta runoutta mitä on kirjoitettu, sanoi eräs Lahdesta pois muuttanut runoilija.
Tässä on jokin ristiriita.
Onko siis, jos palataan Terhin tekstiin joka aloitti tämän keskustelun, Raamatun kieli
sitä omakielisyyttä jota kirjoituksessa haetaan. ja kuinka mahdollista , jos niin on, että se omakielisyys toimii kaikkialla, kaikilla kielillä , kaikkina käännöksinä.
Narratiivisesti, tarina , totuus, Raamatun sisällä toimmii.(?) entä sen ulkopuolella.
Minä olen ymmällä. (ja lensussa)
Valtakieli on mielestäni kuollutta kieltä, sitä joka ei kosketa, osu tai tule lähelle. Omakieli on sitä, vahvaa,hallitsematonta, mullistavaa, ja siksi jopa pelottavaa. Valtakielellä sitä torjutaan tai ainakin yritetään torjua.
VastaaPoistaNiin, ajattelen samoin Raamatun kielestä kuin Jorma "moraalinormien//valtaa pitävien kieleksi kasvanutta." Mutta taasen Vuorisaarnasta saattaisi ehkä ajatella, että se on Jeesuksen kieltä. Mielestäni Jeesus oli paljasjalkainen runoilija, omakielinen, mutta tietysti, jos ajattelemme sitä siitä näkökulmasta: kuinka se kääntäessä säilyy, se oma ja kieli niin ymmyrkäisiä ollaan.
VastaaPoistaRaamatun kieli on Raamatun kieltä, ei mielestäni sen paremmin valtakieltä kuin omakielisyyttäkään,??? yleisesti runokielisyyttä- kenen? Riippuu tulkitsijan näkökulmasta. Kun puhut kuin papit Raamatusta, puhut yhden ammattikunnan jargonia eli valtaa käyttävää kieltä. Kaikki kieli on tulkinnanvaraista-tee oma Raamatun kieli, tulkitsemalla se uudelleen, elä se todeksi se on omakielisyyttä. (Vrt. Risto Ahti: Ne kymmenen käskyä, Sanasato 08)
Jos kielen lähtökohta on vallan käyttö, niin kuin usein ikävä kyllä on, voimme pitää ainoana todellisena kielenä juuri sitä omakielisyyttä, josta Terhi puhuu omalla kielellään ja Risto omallaan. Valtakielessä on mielestäni hupaisaa se, että sitä ei ikään kuin ole olemassa ennen kuin siitä keskustellaan, että se on. Kuvittelemme puhuvamme samaa kieltä, puhumme samaa eri kieltä ja on paljon ihmisiä, jotka eivät löydä kieltään koko elämänsä aikana.
Muuten samantapaisista pohdinnoista minulle alkoi vuosituhannen alussa vahva kielellinen kriisi, joka sysäsi minut etsimään ja löytämään kuvataiteet.
Nyttemmin, tällä vuosituhannella kieliongelmat ovat tulleet vahvemmin näkyville oman kielemme sisällä. Siitä Terhinkin yllä olevat esimerkit kertovat.
"kielen avulla tapahtuvaa lähentymistä toiseen ihmiseen" tämä Terhin ajatus on niin lohdullinen, että se silittää.
Olisi mielenkiintoista esimerkiksi tutkia tämän päivän nykyrunoutta: onko se omakielistä vai jotain muuta. Osittain se varmasti on. Mutta julkaisukynnys ylitetään nykyään myös kaupallisista ja viihteellisistä syistä.
Esimerkiksi iskelmän kieli harvoin on omakielisyyttä vaan kaupallista kieltä. Sanoitukset tehdään tietoisesti sellaiseksi, että "kaikki"(lue:kohderyhmän ostajat) ymmärtävät sitä ja voivat samaistua siihen eli iskelmän kieli on taloudellista valtaa käyttävää kieltä.
Eräs tunnettu iskelmäsanoittaja sanoi minulle kerran, että iskelmään tarvitaan ainoastaan yksi hyvä säe, muu voi olla pelkkää huttua. Ja toisena kirjoittajakoulutukseni ääripäänä on RA, joka opettaa, että jokaisen sanan tulee olla tosi ja elävä. Tähän keskusteluun liittyy siis myös ulottuvuus kirjoittajakoulutuksesta. Voi opetella kaikki maailman tekniikat, mutta kuinka oppia kirjoittamaan itse, minänä?
Tunnistaa toisen omakielisyys? Mielestäni se on sama kuin tunnistaa toisen ihmisyys, tapa olla maailmassa. Ihailen omakielisiä taiteilijoita, jotka eivät vältäämättä ole edes kirjailijoita. Kielen käsite laajentuu - tunnistatko omakielisen korutaiteilijan?
Tällaisia ajatuksia tuli mieleen. Huomasin vasta tänään, että keskustelu on jatkunut.
Katselin/kuuntelin tänään iltapäivällä TVstä valtioneuvoston tiedonantoa ja eduskunnan keskustelua siitä. Kolmituntinen rikastutti iltapäivääni. Melkien koko ajan pysyin hereillä. Rikastutti ,koska muuten olisin ollut sellaisen kielen tykönä, jossa olen muutenkin kaiken aikaa.
VastaaPoistaJoku siellä yritti puhua kansanomaisesti , ja heti se särähti korvaan (ja heräsin).
Anni Sinnemäki ei sanonut mitään. Eikä olisi puhunutkaan omalla tai ultrabra-kielellä.
Syyspäivän terveiset Helsingistä, Akateemisesta kirjakaupasta ja muista ostosparatiiseista. Ostin Ahdin Täsmällinen selvitys ei mistään -runokirjan ja luin sen kahvilassa. Ilahutti.
VastaaPoista