HARJUJEN VÄLIIN VIRITETTY RAJATON JA VAPAA RUNOILEVA YHTEISÖ. RUNOUTTA VUODESTA 2009 ALKAEN.

keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Forget me not 2


Toukokuussa kalliohuntu varisti kukkansa.
Muistiin jäi tuoksu. 

Pimeässä mustarastas laulaa
kuiskaa sininen matto omenapuiden alla: forget me not.
-
Ja kahta päivää myöhemmin 
omenapuiden kukat 
laskeutuvat
siniselle tanssilattialle
kuin luonnollinen hengitys tai uni
edelleen
keltanokka, kultainen
laulaa, laulaa, laulaa.

Kotipiha 2012


Forget me not 1

Jokaisen kadun kulmassa
silmäkulmasi
tien poskella silmiesi 
pisara.

Jokaisen kevään linnulla 
laulusi
niittykukan ehdottomuudella
nimesi.


(Julle-veli 1953-2005)

7 kommenttia:

  1. Pienet runot muuttuvat siirtyessään kammarista toiseen kammariin :) viimeisin sisäavaruudessa.

    VastaaPoista
  2. Ylellistä nähdä ja elää tuo kasvun ihme.

    VastaaPoista
  3. Ei tuo kuva oikeastaan tervitsisi runoa seurakseen. Runollinen kuva vaaleaa sinistä ja vihreää seuranaan valkeat kukat ja valo kohdillaan.Hennot värit ja valo tarviiko muuta. Mielikuvitus lentämään. Runo täydentää hyvin kuvan tunnelman.

    VastaaPoista
  4. Eipä tarvitse niin - kumpikin toimivat ilman toisiaan tai toistensa kanssa. LSP:blogi kun on prosessiblogi, niin täällä voi kokeilla kaikenlaista kuvilla ja ilman.

    Itseasiassa moni kuva ja runo, sama maalausten kanssa. Sanat vievät aina johonkin suutaan, ohjaavat lukijaa/katsojaa enemmän kuin kuvat, jotka antavat enemmän tilaa.

    Kiitos kommentista nimetön, ja tervetuloa LSP:n maailmaan -
    uudelleenkin. Itseasiassa sain kommentistasi idean...

    VastaaPoista
  5. Lisäsin nyt vielä tuon ensimmäisen lemmikki-runoni. Olen päättänyt ellen kymmenen niin ainakin viisi kertaa etten kirjoittaisi kukista... puista... metsästä... mutta mitä muuta sisämaassa voi - uneksia merestä, paeta kalliosaarelle pääsemättä seiltä pois :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos Lealiisa. Sanoit osuvasti runosta, kuvista ja maalauksista. Niillä on oma tarinansa ja se on lukijasta/katsojasta kiinni miten löytää niiden hengen sitten lähteä retkelle luovuuden lähteille. Kirjoitettu ilmaisu tosiaan ohjaa enemmän ja kuvat/maalaulset jättää ilmaisulle tilaa. Olen tutustunut blogiinne hissuksiin ja ymmärrän mitä sanot, mutta näin sen kuuluukin olla tilaa missä ajatukset yms.
    luovuus saa temmeltää. Luonnosta lyötää paljon ideoita, joskus vain pidettävä taukoa siitäkin. Monesti olen istunut meren äärellä Kopparnäsissä nauttimassa luonnosta olemisesta osana sitä. Sisämaassa on paljon vettä kaikkea hienoa Kiikunlähde, Hollolassa, tee retki. Suppakuopat harjualueella Karpalon mäkinen luona.Lisäyksesi on koskettava herkkä kiitos

    VastaaPoista