Kahvi on laimeaa, jäähtynyttä
käsillä jotka pitävät mukia
ikävä kaiken aikaa.
Millainen maisema.
Sama. Puut ovat samat, naapuritalon tiiliaita.
Portin narahdus tuulessa; lokakuun ääni
[on runoilijan kuolema.]
Niin kuin huone, tuoli, pöytä, matto
samanlaiset - katsot niitä pimeässä, tai sytytät valot.
Silti kummallista
outoa:
omenapuun ruskeiden lehtien alta
tunkeutuu lemmikkien kevät.
"ikävä kaiken aikaa"niin, silti runoilija on kotonaan omassa tutussa maisemassaan.
VastaaPoistaNii´in.. hyvä huomio. Sanos muuta. Kumma on runoilija: ikävä kaiken aikaa ja kaiken aikaa kotona.
VastaaPoistaLemmikit ovat valmiina, ponnahtamaisillaan kasvuun.
VastaaPoistaPidä varasi, omanapuiden lehdet alkavat kuhisista uutta kasvua, sen rapinaa yötä päivää, huonekalut käyvät tarpeettomiksi illan lämmössä, tiiliaita peittyy köynnöksiin ja rehevä kasvu jumittaa porttia (tällä puheella koitan virkistää lumettomuutta).
Hyvin on tunnelma hallussa tässäkin, kuin lokakuu.
Voi, kun sinusta ja sanoistasi tulee ihanaa virtaa. Kiitos. Hyvin virkistetty.
VastaaPoista