KUUN VAIHEITA
Silloin kun hän syntyi luin astrologian kartasta:
kuu oli vanhentunut 29 astetta vesimiehessä matkalla kohti
kalojen kärkeä.
Yö ajelehti tummien vesien vyöhykkeellä
niin kuin runous jolle harvat uskaltavat astua.
Eilen elokuu taittoi itsensä syyskuuhun vetisessä yössä,
hän taittuu mukana kuun vaiheissa.
Elämä on harjoitus jota piirtäjä kuvaa
viivalla satoja, tuhansia kaaria.
Nyt pilvet peittävät puolikkaan kuun,
nyt valkoinen hevonen nukkuu eikä kukaan
parkaise hiljaisuudessa
Minä kun en taivaankappeleiden liikkeistä astrogisisessa mielessä mitään ymmärrä, niin vaikea niiltä osin kommentoida.
VastaaPoistaVaan toisen säkeistön runous ja tumma vesi on mieltä kiinnittävää siinä mielessä, että itse aikakin yritän kirjoitaa niin kirkasvetisesti, uskokaa tai älkää, kuin suinkin mahdollista.
valkoinen hevonen ja parkaisu, jota ei ole, on avautumaisillaan..., hyvä niin.
kiitosta.
VastaaPoistaMinä olen usein pohtinut sitä tarvitseeko nykyrunon avautua lukijalle. Riittääkö kun se on houkutteleva, salaperäinen, kysymyksiä herättävä, tai ällötystä, yökötystä, ihastusta - pohtinut sitä, tarvitseeko sanallisen taiteen aina avautua älyn ja ymmärrkyksen kammiossa. Verraten nykytaiteeseen, kuvalliseen - monesti viehätyn itse joistain muodoista, väreistä, struktuurista, vaikka en osaisi nimetä selkeästi muotoja, tarkoitusta, kuvausta saati sitten analysoida kuvaa. Tai niin kuin klassinen nykymusiikki, jota en kyllä yhtään ole tottunut kuuntelemaan - avaisiko sekin outoutensa kun vain kuuntelisi ja kuuntelun myötä oppisi erottamaan sävyjä.
Ei tämä runo ole nyt mikään paras esimerkki hienosta taiteellisesta pläjäytyksestä. Lähinnä eri asioiden assosiaatioita. Tummat vedet - tarkoitan Sandbergin nelikentän shamaani-vaihetta, joka hakee ideoista syvöltä. Toivon mukaan kirjoitus olisikin kirkasta:)
Minä uskon, että sinä yrität kirjoittaa kirkasvetisesti ja muuten sinä kirjoitat kirkasvetisesti ja tarkasti. En juurikaan muista lukeneeni sinulta runoa, joka olisi "väärällä tavalla epätasinen" > en oikein löydä nyt sanoja, mutta tarkoitan sitä, että runoistasi harvemmin ryntää heikkous, ontuvuus, tyylitajuttomuus tai mikään muukaan silmille. Olet kirkasvetinen:)
Kesken kaiken ( punaviinin ja Ema Saikoon ulvovana syysiltana)
VastaaPoistaVankasti, yhä vankemmin, olen mieltä
ettei mitään selitetä.
Jos ja KUN runo avautuu lukijalle on kaikki saavutettu.
Palaan asiaan,jos olen täydessä ymmärryksessä joskus.
Juu, selittämättä paras. eikä ymmärryksestäkään niin väliä. Hyvä runo, olkoon sitten perinteistä tai modernia, toimii ihan itsellään, itsenään. Vaan jos ja kun tekstistä haluaisi sanoa jotain, haluaisi kommentoida sitä, kritisoida, analysoida ynnä muuta hauskaa, niinniinnniin ... tuntuu siltä että sen haluaisi laittaa johonkin lokeroon ja johonkin laajempaan kontekstiin, yhteyteen, jotta näkisi kuinka se suhtautuu ympäristöönsä. Enkä nyt tarkoita vertailua, vaan runon itsenäistä elämää.
VastaaPoistaMinull ei o punaviiniä vaan on puoli pannullista jo iltapäivällä keitettyä kahvia ja Eino Santasen Kuuntele, romatiikkaa. a'vot.
tästäpä mieleeni tällainen: Jorma: Runon tahtoo laittaa johonkin laajempaan kontekstiin//kuinka se suhtautuu ympäristöönsä// > niin se on kirjallisuustieteellinen tapa lukea runoutta, ja nyt en tarkoita paha tai huono tai kritisoitava - olen näe tätäkin pohtinut. Joskus opiskeluaikana esseenkin vääntänyt. Jotta, jos joku (enkä tarkoita nyt itseäni) kirjoittaa, luo jotain täysin toisenlaista, sellaista mitä ei voi lukea/analysoida akateemisilla kriteereillä, niin kuinka sitten on - hylätäänkö se huonona vai kuinka? Pohja-ajatuksena minulla semmoinen: jos luodaan jotain täysin uutta - kuinka sen voi kukaan tunnistaa, määritellä . - ? !
VastaaPoistaJa chr. kiitos rohkaisusta. toisella puolella toka vika runo sarjasta;)