HARJUJEN VÄLIIN VIRITETTY RAJATON JA VAPAA RUNOILEVA YHTEISÖ. RUNOUTTA VUODESTA 2009 ALKAEN.

torstai 19. joulukuuta 2013

Runoväelle

Pian saapui kaikista kaupungeista ja pitäjistä joukottain sääliviä ja avuliaita ihmisiä, ja ne onnettomat, jotka olivat menettäneet katon päänsä päältä, saivat osakseen kukkuramitoin ystävällisiä kutsuja ja pyyntöjä, että tulisivat asumaan sinne tahi tänne sukulaisten, ystävien, vieraiden luo.

Ruokaa ja vaatteita, vaunuja ja hevosia, työkaluja, kiviä ja puuta sekä paljon kaikenlaista muuta tuotiin avuksi joka taholta, ja sillä aikaa kun anteliaat kädet lohdullisesti ja vieraanvaraisesti ottivat huostaan vanhukset, naiset ja lapset, sillä aikaa kun haavoittuneita pestiin ja sidottiin hellävaroen ja raunioista etsittiin kuolleita, olivat muut jo ryhtyneet raivaamaan tieltä sortuneita kattoja, tukemaan horjuvia seiniä hirsillä ja suorittamaan kaikkia välttämättömiä valmisteluita nopeata jälleenrakentamista varten.

Ja vaikka ilmassa vielä leijui onnettomuuden synnyttämä  kauhun henkäys ja kaikista kuolleista huokui kehotus suruun ja kunnioittavaan vaiteliaisuuteen, saattoi kaikista kasvoista ja äänistä kuitenkin nähdä ja kuulla iloista alttiutta ja herkkää juhlamieltä; sillä kaikissa sydämissä tulvi yli äyräitten uutteran toiminnan yhteisyys ja virkistävä tietoisuus siitä, että nyt oltiin tekemässä jotain äärettömän välttämätöntä, jotakin kaunista ja kiitettävää.

Hermann Hesse: Ihmeellinen viesti toiselta tähdeltä (suom.Aarno Peromies)



JOULURAUHAA



2 kommenttia:

  1. Tosi upea tuo kuva, tietoisuusko räjähtää!

    VastaaPoista
  2. Kiitos.

    Minua puhutteli niin tuo Hessen teksti niin paljon, että halusin jaksaa sen. Ehkä mielessäni oli vielä Tre Kiakkovieraat ja hämmennys siitä kaikesta. Hessen tekstissä koskettaa sem miten ihmiset katastrofin hetkellä kerääntyvät auttamaan ja rakentamaan. Ja lauseet - ah miten pitkät!

    VastaaPoista