HARJUJEN VÄLIIN VIRITETTY RAJATON JA VAPAA RUNOILEVA YHTEISÖ. RUNOUTTA VUODESTA 2009 ALKAEN.

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Suomenlaulu





Suomessa ei ole kaupunkeja, on betonia, asfaltiksi muuttuneita
kärrypolkuja, laatikkoja kutsutan taloiksi.

Koti-ihmisiä on paljon, pimeää riittää
monta kuukautta, kylmää vielä pidempään.

Puhutaan kielialueista. Vieraista kielistä.
Kysytään kuka vei kielen. Aukaise suu!

Sydänmaat, avohakkuut, juuri istutettu koivikko, 
siellä missä virran varrella kasvaa lehtikuusi, siellä asuu

shamaaninainen. Mutta ikimetsiä täältä ei löydy
ikijäätä kyllä, se on usein kielen päällä,

ankarat olosuhteet ovat muovanneet sen
kulmikkaaksi, mutta koreaksi, hitaasti lämpiäväksi,

syttyessään palavaksi se on silkkaa sokaistunutta
riehuvaa liehuvaa kielitunnetta

Niin on näillä pitkospuilla runoilijan kuljettava Peltoniemestä
seuraavaan nojattava suopursun tuoksusta suonsilmään.

kärsivästi ja kärsivällisesti, nöyrästi oven karmit kaulassa 
pirunpolskalla mennään ja surumarssilla takaisin tullaan

yöttömän yön rannoilla on runolaulajia, hetken aavaa pintaa
pelkkää haavaa. Järvet, ne ovat metsäjärviä.


Hämeestä on merelle pitkä matka, vieraisiin satamiin.



2 kommenttia:

  1. Sinulla on tosi hurjaa tekstiä tässäkin runossa menet tosi kovaa ja pohjia myöten. Mielenkiintoista että selvästi sinulla runomieli kulkee todella hyvin!

    VastaaPoista