Kirjoitan sinulle, nyt kun
vielä ehdin, ettet unohtaisi
hankkia uutta kellonhihnaa. Sitä josta olet
niin monesti puhunut, sitä joka on tehty
suolasta sokerista
heilimöivästä rukiista, omenoiden kuulaudesta
luumun tuoksusta
haavan kaarnasta. Ilon rypyistä
silmänurkassa. Minuutin odotuksesta
tunnin osoittamisesta.
Vuosirenkaista.
Kaunis ytimestään rengasmaisesti ikuisuuteen laajeneva, hiljainen kuva, jossa nenän ja suun aistit mukana.
VastaaPoistaMutta on myös arvoituksellinen tunnelma, jonka teemana ehtiminen, kiirehtiminen, unohtaminen, odottaminen. Mikä niistä on tärkein? Voisko runo alkaa vasta uudesta kellonhihnasta Ettet unohtaisi-kohta myös luonteva. Mutta toisaalta, puhuttelu, joka mahdollistaa puhuttelijan läsnäolon tekstissä, on jotenkin sympaattinen. Perfekti-aikamuoto jarruttelee ehtijää, ehtiikö?
Terhi
Kiitokset Terhille runoni analysoinnista, ja siihen perehtymisestä, mikä lieneekin huomattavasti ansiokaampaa( hmm? miten tämä sana taivutetaan) kuin itselläni - eilen illalla, unta odotellessa, runoa vihkoon rustaillessani.
VastaaPoistaMainio runo. Ilakoiva, se sana jäi päällimmäiseksi.
VastaaPoistaJuu, AnnaLiisa, kiitos, elämästä ilakointi on alkanut olla runoilleni kaiketi tyypillistä; vaikka murheen alhossa vaeltaisimma, mut elossa yhä ,vielä,,
VastaaPoistaTerhi; perfekti; ilmoittaa päättynyttä tekemistä nykyajassa. -Aivan oikein.
Loppuun suoritettu. Täydellinen, perfectum.
Eli, vastaus: On ehtinyt.