Kanttarelli

Olipa kerran nuori paimentyttö.
Hän oli jo usean vuoden ajan
kaitsenut suuren tilanherran karjaa.
Paimenessa ollessaan hän oli tutustunut myös sieniin
ja varsinkin kanttarelleistä oli oppinut
valmistamaan erinomaista keittoa.
Paimentyttö oli rakastunut nuoreen metsänvartijaan.
Ja niin eräänä päivänä
kun oli taas aika tarjota isännälle keittoa
tytön ajatukset olivatkin hajamieliset
ja niin keitosta tuli klimppistä ja kaikinpuolin epäkelpoa.
Ensimmäisen kerran tilanherra tuohtui tytön keittotaidolle
ja komensi tämän viemään keiton pois.
Niin kauas kuin pippuri kasvaa.
Tyttö meni hämilleen tuomiosta ja lähti viemään keittoa pois.
Mutta muistessaan että nuori metsänvartija oli päiväntöistä
varmasti nälissään, päätti hän
kuitenkin tarjota keittoa tälle.
Metsänvartija heti huomasi ettei keitto ole sellaista kuin mitä hän oli saanut keitosta kuulla.
Mutta koska hän oli tyttöön kovasti rakastunut, sanoi hän: "Oivallista kanttarellimuhennosta
olet valmistanut, saisinko vielä toisenkin lautasellisen."
Tähän tyttö ei osanut vastata muuten kuin
hymyilemällä salaperäisesti
ja antamalla pojalle toisenkin lautasellisen, muhennosta.
Ja niin he elivät elämänsä onnellisina, kantterellisalaisuutensa kanssa, loppuun asti .
Sen pituinen se.


Inspiraation lähteenä Terhi Wilmannin blogiavaruudessa leijuvat kirjoitukset!