Luteiden pesäkamerat kevät-kesä-syys 2014

pörröpoukkolude – rimpipinta, Homeskorpi

hännyskorulude – tyvilehden lehtituppi (eteläosa), Kapiamäki

kypärälude – kulttuuriympäristön paahderinne, Sammakkola

sammalhitulude – paperimuurahaisen asuttama kanto, Kojkulla

punasarviluhdalude – sarakkoinen avoluhta (heikosti kitinisoitunut), Lompolonlahti

ruskosarvikeilapää – natavierusta, Köntysjoki

tumpuralude – pakettipelto (sukulaistensa tavoin), Mutaskulma

katvemustapolvilude – ruderaattialue, Tölkinlahti

ukulilude – suolamaa (nymfipesä), Hässlö

synkkälatikka – aniskäävän alapinta, Putikanhauta

Osa nettikameroista on siirretty. Alla linkki kameroihin.

Vanhat linkit uudelleenohjaavat allaoleville sivuille.

Myös häiriötiedotteet ja kelikuvat 

htlpps://www.fimlandenatur/siteID=1348763748848#kamera/target

© chr 

 

varhain makuhermoihin tartutetut herkut
leimaavat kielen

suu muodostaa vaniljan



     västäräkki on vähäsen 
     peipon viritykset puolikuu
     seinustat pistävät sinistä




valo on paikallaan

Runoista ja omenapuista keväällä

Keväisin hankien madalluttua on runoja syytä hoitaa kuten omenapuita.

Karsimalla liian laajalle levinnyttä oksistoa -

muotoilemalla hajalleen kulkeutunutta, mitään sanomatonta tai epämääräisesti sanovaa,

jopa kuollutta tekstimateriaalia suppeammaksi, käyttökelpoiseksi aineistoksi.

Liian ylös kasvaneiden latvaoksien, yltiöpäisen korkealentoisten virkkeiden,

joiden ymmärtäminen on hämärtymässä, joista ei enää kohta saa otetta, 

näiden sanojen, säkeiden oksien, poisto/madaltaminen.

Ei liene hyväksi jos runosta kiinni saamiseen, hedelmän poimimiseen, tarvitaan pitkät tikapuut,

jotka kaikenlisäksi on lainattava akateemisen koulutuksen omaavalta naapurilta. Joskin, 

on otettava huomoioon, että tällöin voi saada käsiinsä hedelmän,

jota ei muuten saavuttaisi, jossa sisältöä ei muuten ymmärtäisi olevankaan.

Niin omenapuilla kun runoudellakin on muutama perusrunko, johon voidaan, 

niin halutessaan, istuttaa uusi lajike, joka istutuksen onnistuttua 

tuottaa alkuperäiseen lajiin nähden poikkeavia hedelmiä.

Kokeilut ovat mielenkiintoisia, monesti, joskaan ei aina, hedelmällisiä. 

On muistettava koska niin omenapuun kuin runoudenkin jalostamista

ja kokeiluja on tehty jo vuosisatojen ajan, näinollen aivan uusien 

ennenkokemattomien lajikkeiden aikaansaaminen on vaivalloista ja onnekasta, 

siis onnea vaativaa, pelkän työ lisäksi.

Mutta arvonsa uudella omenalajikkeella on niin kuin runolajikkeellakin jo itsessään, 

siinä että se on olemassa, eikä vain ja ainoastaan siinä että se on makoisa, 

tai realistinen, tahi lystikkään, rytmikkään lentoisa ja/tai helposti omaksuttavissa.

Hapokkaat, makeat, satoisat, ja kuulakkaat runot ovat kirjoitetut jo moneen kertaan.

Karsimisen seuraksena syntyy yleensä suuri määrä irti leikattua rivistöä, säkeistöä,ja oksistoa.

Ainakin osa niistä, on syytä varastoida suotuisaan paikkaan, runoaihioiden varastoon, 

mahdollista jälkikäyttöä ajatellen. 

Kaikkein pienimmän silpun voi polttaa, tukevamman säeaineiston pinota

liiterin viereen, suojaan räystään alle, mieluummin ei kovin auringonpaahteiselle seinustalle.

Osan voi kompostoida, mutta on syytä muistaa että 

omena/runomateriaali ei välttämättä ole yhteen sopiva kaiken muun maatuvan kirjallisentuotteen kanssa, 

on vaarana että silputussa kirjallisessa jäämistössä alkaa elää proseduurillisia kantoja, 

jotka ahdasmielisessä ympäristöissä koetaan viruksina, jotka olisi hävitettävä.

Osan runoista voi viedä kauas metsään, ojiin kuusien juurille, mistä peurat käyvät niistä talven mittaan nauttimassa.

Uus-virpomaloru

 

Kuka rikkoi tyyriin Tyllerön?

pani tipun superselliin?

K e n suuttui Elliin?

 
Maailmankaikkeus on munan muotoinen

aina syntyy uusia kanoja, kukkoja;

ne tuskin haluavat  häkkiin

esim. Maciin

Muna syntyy munimalla

maailma hautomalla

  

                se vierii jos vieritetään

                litsaantuu jos litsataan

                virkoaa jos virvotaan

               
Virvoin varvoin

harvoin arvoin:


              Loving birds

               

 

olen ohjus, olet pommi

olen ohjus, olet pommi
kylmät ovat kuoremme
lämpimät sydämmemme sykkivät
sen ainoan kerran
juudakset bunkkereistaan
radioaalloilla ahneuden
aneitaan lunastava
jättiläiset hiljaisina
siiloissaan odottavat
astuessani ulos salkustani
persnahkanne atomitasolle haihtuvat
olen lentänyt liekehtivään Lontooseen
olet pamahtanut Bagdadissa
olen ollut Israelinkin ilmatilassa
olet osa historiaa Hiroshimassa ja kaikkialla
kaikkialla Tora Borassa
kaikkialla Manhattanilla
kaikkialla historiassa
ostareilla
lampaat loihtivat meidät lampaita lahtaamaan
juudaksille soppaluita jauhamaan
sormet hikoilevat liipaisimella
etsien emon nänniä
jota imeä hädissään
kaasukammioissa kun hanat avataan




Lahko lyriikkaa 2003

Huhtikuu

Aurinko paistaa

Lehdet hiirenkorvalla

Miehet hihattomissa

Naisilla jo lyhyet hameet

hymyilevät

kananlihalla

Ei vielä ihan niin lämmin ole.

Aurinko vei talven

pääsky toi kevään

joillekuille

Minä olen villapaidassa

risuparrassa

risukasassa

johon ei aurinko paista

kiven sisässä

vankilassa

sinussa

minussa 
meissä...

Huhtikuun runo 10.4.2014

Kevät versoo joskus palaneesta maasta.
Marianne Valola 10.4.2014


Merellä

Sinun jälkeesi 
olen pitänyt paitaasi poskeani vasten.
Silmät kiinni,
yrittänyt kuvitella että olisit yhä siinä,
itkumuurilla kanssani.

Ikävä paidassa, poskeani vasten.
Aika ja paita poskella kuluvat, mutta ikävä ei haalistu.
Vuosien myötä tuoksusi on paidasta haisteltu 
jäljellä enää poskestani hankautunut määrätön ikävä.

Sinä olet mennyt ja aika on  kai armahtanut 
kaikki muut paitsi minut,  
sillä minä pidän sinusta kiinni:
Sinun viimeisestä korresta, korren varjosta ja vielä korren varjon muistosta.

Ikävä on vellova valtameri 
eikä kuiville pääse vaikka kuinka polkisi ja kauhoisi.

Viisaammat väittävät, ettei hukkumiskuolema ole tuskallinen

minä valitsen sen itselleni
Sen sijaan että haaveilisin raahautuvani palelevana autiolle rannalle 
valitsen hukkua lempeästi.

Suuri rauha syleilee minua
ei ole enää väliä kuinka pitkä matka rannalle on
eikä venettä näy missään 

Unia

Siniset silmät tuolla ötökällä joka lentelee
kuusten luona
onko se joku alkueläin tai minä pienenä

kaksi sudenkorentoa
- ne ajoivat vaaleanpunaisella jopolla

toissayönä huoneessa oli
pehmeäsulkainen lintu ja nuorempi nainen

viiimeyönä yksinkertaisia kiesejä veti hyvin harjattu
kiiltävä hevonen
kohti lehtikuusimetsää

puut
huokailevat yhä
ylpeinä muistavat
lämpimät kädet
juurten ympärillä
kotimaan multaa

Uusi huone

Nukkumiselle rakennettiin oma huone

lapset kantavat seinäsammalta

pienin sormin työntävät hirrenrakoihin

(hypellen askelet takaisin).

Huoneessa joka on untamme varten,

sänkyä kantavat vankat jalat

istumme reunalla

vertailemme jalkojamme

ovesta yö, sammaleen kuivat nauhat

ikkunasta aamu kirkkaasti

yhdet linnut kiilautuvat hirsien väliin

toiset päänalusiin

muuraavat pesiä, asettelevat risuja,

pelto alkaa sulaa

kantautuu lehmien ammu

kastelukannussa on vielä jäljellä

kolmannelle peikonlehdelle


ennen lähtöä

suoristelen verhot

ja käännän ovisilmän läpän

Mustarunoilija

Mustarunoilija on tumma runoilijalajike, 

jonka kädet, perä, pää ja kaula ovat kokomustat.
Vatsa, kainalot ja alaperä ovat valkeat. 

Suuri ja kiilamainen suu, jalat ja silmää ympäröivä paljas alue ovat punaiset. 

Silmän värikalvo on aamuisin punainen, muutoin ruskea.
Nuori mustarunoilija muistuttaa aikuista,

mutta mustat puvun alueet ovat himmeän vihreänmustia.

Elää kihlattunsa kanssa pitkiä aikoja avoimessa parisuhteessa.
Ei uhanalainen. Pesii sekametsissä, ja niiden lisäksi 

tavataan Suomessa mm. riihien ja kirjastojen kattorakennelmista,

kuin myös seminaareista, iltapäivän matineoista, ravintoloiden ulko-ovilta . 
Talvehtii Pariisin ja Milanon ympäristössä ja Afrikassa.

Asunto: Suuri risupesä puussa, usein oksalla.
Käyttää samaa asuntoa vuosikaudet,

kelpuuttaa asumuksekseen myös vanhan runoilijan pesän.
Saattaa myös vallata käytössä olevan luontorunoilijan kodin.
Ravinto: Hyönteiset, sammakot ja pikkunisäkkäät.
Ääni: Tavallisin ääni on ruma "rääb", jota esitetään aluksi ponnekkaana
ja loppua kohti vaimenevana huutosarjana. 

Lähteet: Wikipedia, Luontoportti

http://www.eenet.ee/EENet/kurg.html 

Huhtikuun menyy

Kevät kiertää tupaa,

tarjoomme sille läskipiirakkaa,

hienoina viipaleina tilsityn vasikan,

ynnä viheriöitä maustimia.

Rautapata veivaa puolitoista tuntia ympäri,

                            seinäpapereissa tanssii rasvapilkut

                            ympäri kolisee padan sanka

pöydän jalat penkkien parina,

nautaelukan naukuvat kengät

kaikkein pisin henkitorvi,

joista viimmemainittu mezzo-soprani.

© chr 

joka keväinen

vesipisaraa koossa pitävä    jännite

sammaleen värinen

minussa


pihlajankerkästä singahtava kujerrus

huutaa en uskalla


odota

hän tulee ja katsoo ikkunasta sisään

kuule

Miten suolassa uitettu höyhen nirskuu!


tuuli puhaltaa television läpi

nostaa ilmaan paksua helteiden kiharaa


kaikuu autius asuu autiudessa asuu joku

aavikko on aina joko valkoinen tai musta valkoinen musta


pimeän hiekka tuoksuu

kesä kaikuu

helteiden  ja yön julmaa sekoitusta


pian unohdetut ovet

unohtavat


saranoiden värähtelyn muistan

NIINITIE NOIR

poikanen ja mies
yhdeksäntoista
olet jo nainen
kaksikymentäkolme
nuhjuinen PV 544
pakki silmässä rengas
vingahtaa tallin lattiaa vasten
taustapeilissä vilahtavat vihaiset silmäsi
kun kumahtaa
kaikki pillit vislaavat yhtä aikaa
viha vaihtuu vapinaan
tuore murha
hyytävät askeleet kohti takapuskuria
puoliksi alta sinkoat
kirouksien kimpun
lätärinä päin naamaa
rappukäytävässä puristat kalustani
känniset nuoruutemme
huumattuna hullulla rakkaudella

myöhemmin sait
lapsen ja syövän
pihapuiden varjoissa
lehtien kahina ilmassa
unessa ja läsnä
iholla sen tuntee värekarva
pihatietä pitkin
navalle asti
se menee todella hyvin
unessa se ei vaikuta meihin

Muuttolinnut

Lihavat akat

lihavine lapsineen

ottavat haltuun

rannan äänimaiseman

peittävät auringon

tukahduttavat kevätilman

narisevalla negaatiollaan.

Syöttävät lapsensa täyteen

aspartaamia

vehnäjauhoa

atsovärejä

natriumglutamaattia

Zeroa

ja julistavat

hulluuteen saakka:

linnunkakka

on epähygieenistä.

Lapset pois vedestä.

Kuka korvaa

jos kakarat kuolee

lintuinfluenssaan?

Huhtikuun runo 1.4.2014

Kesän tullen erotellaan jyvät akanoista työelämässä.

Siitä tämä runo. Marianne Valola 1.4.2014

Sankari ja vätys

Haluan, että aurinko peittää kasvonsa

Ei yhtään kirkasta aamua enää

Sateen jälkeen haluan lisää asiallista harmaata

tyylikästä design-mustuutta

Kevyet yläpilvet pois!

Paksun raskaan rintaman takana

on hyödyttömien mitääntekemättömien pilvien kaatopaikka.

Tarpeeton kuljeskelu

typerä ja hyödytön elämä.

Makoillaan vuoroin selällään ja mahallaan

MINUN selkänahastani revityllä viltillä

silkkipeitolla

pitsisellä päiväpeitteellä.

Ne saamattomat vätykset,

elättivarikset.

Toista se on elämä oikeasti toimistossa,

kymmenien, satojen takapuolinen kuluttamalla nahistuneella penkillä.

Keinovalossa ympäri vuoden ja vuorokauden

MINÄ lunastan hyvinvointimme lunnaat

Mitä tästä kaikesta tulisi

jos MINÄ en työlläni pitäisi maailmankaikkeutta pystyssä?

Te vässykät, te ette tajua elämän kovuudesta mitään.

Te vaan lillutte muiden lämmittämässä vedessä.

Luulette, että virta itsestään vie teidän airottomia veneitä satamiin.

Kuulkaas,

minäpä kerron,

… eikun odottakaas…

Mun on nyt vastattava tähän.

Menkää ulos ja pankaa ovi kiinni.

Ulos jo ja ovi kiinni!

M. Valola

Kun talvi. 2013-2014 pohjoista levysastetaa. 

Kun maaliskuu.  Olevan piste.  Kun muistin todellisuuden muuttuvan. Kaksi astetta.

Kun en enää saanut lumen holvia. Narisevia kenkiä luomen päällä. Kun en enää. Saanut tähtikirkasta yötä. Sumuverhoja. Ei pakkasen muotoilemaa kruunua. Kun kuunvalkeaa aamuyötä. Timantteja toivoi turhaan. Kun talvea ei enää tullut.

Kun ymmärtämättömät rypevät ilossa. Juhlivat ihmiskunnan murhaa. Kun kaksi astetta on kymmenen. Kun veden pitäisi olla jäässä. Kun routa. Ei laskeutunut. Kun kesäkenkien korko uppoa. Raaka maan kohtu.

Kun yhteinen hyvä on lainattu omiin tarkoituksiin. Kun stressistä tulee luonnon olotila. Kun yhtä aikaa. Leijailee siitepölyä ja lumihiutaleita. Kun pohjoinen luonto pakotettuna puhkeamaan. Kukaksi maaliskuussa.

Kun päivitetään muutosta. Kolme astetta. Kun piittaamattomasti. 8x8x8 kun 24/7. Kun kiuru etsiytyy Oulun korkeudelle helmikuussa. Kun sananparret luovat muistiketjut. Kun pääskysestä ei päivääkään. Kun-linnun siivet. Pysähtyvät.

Siskolleni

Tällaisena kevätaamuna minun siskoni ei ollut vielä syntynyt.

Mustavalkoisessa kuvassa katselen suuren ihon maininkeja

pinnalla risteilevät valon paljaat oksat.

Kun syreenit puhkeavat lehtiin syötän niitä vauvalle,

täytyyhän jonkun talossa hänet hoitaa.

Kylpyhuone sortuu, parveke putoaa,

sisäkatosta tihkuu vesi,

me kaksi uimarenkaalla käsipohjaa.

© chr

Siinä veden tuoksu

Kilometrien kasvaessa
                      pää tyhjenee
ajatukset putoilevat
pikavuoron mahan alta vilistävälle katkoviivalle

Olet missä olet
             minä jäin siihen
missä  seisoin  –
              auringonsulaan

**************

Kevät

Aurinko taskussa
Puolikuu toisessa

kun se nosti hymyn suojakseen
ja työnsi kädet taskuihin
oli sillä koko maailma sormissansa

jos sen suututti
valui toisesta taskusta kirkasta
ja toisesta pehmeän keltaista, ja kaikki kansa
oli maassa polvillansa

jos sille kumarsi prinssi
tai halasi talonpoika
nuoli se sormensa
ja säteili


**************

 Maan puhetta Keväälle


Vaihdoit sinisen vihreäksi, yön päiväksi
Kaukaa toit äänekkäät linnut
ja niin – talven hiljaisuus
oli siiveniskuilla saarrettu

Tulevasta älä kerro
sillä kuitenkaan et jää –  kuin verkoksi
versoksi ympärilleni. Anna minun maistaa
tämä hidas, unohtuva elpyminen.

Älä puhu vielä –
anna minun tuntea sormenjälki
kädenpainallus
että sinä olet siinä

 

Perjantaille

Eilen otin paljaita koivun oksia kimpun
tänään niissä on pienet lehdet
uskomatonta
että kaikki  alkaa ja loppuu

pölypilvi kieppuu katukäytävällä

vanhat kirjeet
palauttivat
mieleen

kuin unena
kuin totena
kuin jossain muualla
olisin
eläisin
melkein  olisin ollut
luenko lisää
katoanko
ja miksen katoaisi
olisin huomattavan nuori
mutta olenko ennustanut olevani vanhempi kuin nyt
luenko
heitänkö roskiin
minne olen matkustamassa
olen nähnyt unia
kirjeistä valuu sanoja
enkä saa niitä
kerättyä
maassa niistä kasvaa pieniä kesäisiä koivuja

Kun maaliskuu. Olevan piste. Kun muistin.

Kun edelleen selvittämättä miten valo ja pimeä. Vaihtelu vaikuttaa. Sielun istuin, käpyrauhanen, surkastunut kolmas silmä. Kun varjot vaikuttavat suuremmilta. Kun luonto on menettänyt merkityksen luonteen kuvastimena. Kun ilma on puhdasta ainoastaan syvällä. Minne kukaan ei kulje?

Kun eilen väitettiin masennus johtuu serotoniinijärjestelmän poikkeavuudesta. Kun tänään väitetään se johtuu luonteesta. Aivan pieni uutinen. Kun juuri sinä et huomannut. Minä huomasin. Hitaasti kun. Kun muistin tiistaina.

Leikkasin lehdestä irti. Tuijotin sanomalehtiliuskaan reiän. Kun kukaan ei pitänyt mitään erikoisena. Ei pohtinut ääneen.

Kun hyväksytte ujouden masennuksen osatekijäksi. Kun hyväksytte hitaan toipumisen stressistä luonnon poikkeamaksi. Kun ette väitä vastaan. Väistätte vastuun. Kiltit ihmiset.

Kun meitä ei ole olemassa. Kun on vain minuja.

Turvallisuushakuisuus on ei toivottu luonteenpiirre. Aletaan lääkitä. Kun tässä maailmassa ja ikkunaruudukon takana olevassa. Hurjaa ääntä pitävät vain männyt. Tyyni merisää. Kun saa tapahtua mitä tahansa! Kenenkään sanomatta tekemättä. Kun tapahtuu. Tapahtumatta. Yhtään mitään.

Talonpaikka

Kolmen tulen sytyttäjä

saa nuotion sijalle haltian

sen valkean omistajan

kämmenelle pyhäkköpuun

kodinpuun koko maailman,

saapi näkemisen taidon

hieroo silmiin yökön verta

ajatusten hedelmän:

      latvusta oksalta haaraa

      ylinnä raukka ihtiriekko

      majaileva liekkiö

      karahkoilla keikkaan väki

      alinna mänkiäiset

      risuilla liekkiöt, tyhjäset.

Tässä tulensytyttäjän varjosielu

suojeltu talonpaikka

kotihaltioisten kartastossa

haltian itkusta omansa

      uhrimaito lattian ravos

      salvoksessa hopearaha

 © chr.

Silkka

    
 I

Kevään realismia

                 lismia

                     lusmia

                        mia-mia

miau?

Kissat aidalla kuin

        kuistilla kuumaa puuroa

Verso!
 Elämä
             - silkka ja sula

Elä.

Älä.
     Astu päälle.

                                                II
                                               
                                                Hiirenkorvilla
                                                kuuntelee paljas metsä
                                                Linnut laulavat


III

Toivoisin että
alkaisi jälleen sataa.
Tässä illassa,
auringon laskiessa
on jo liikaa kevättä.

talvehtinut ilo
on tipahdellut
kuin kehäkukan terälehdet
matoksi noukittavaa

haluan poimia kaiken talteen
heittää parvekkeelta avosylin

ja antaa aamun hengittää minua sisään

22.3.-23.3.2014

Isoveli ( 84) nukahti
eikä herää enää
isosiskolla(82)
käy kotiapu kolme kertaa päivässä(Pohjanmaa)

jotenkin minua väsyttää

tänään 23.3 on yhdet kuusitoistavuotissynttärit
eikä tiedä jatkuuko ensirakkaus vielä

sydän hypähtelee omia aikojaan
kyynel vierähtää itsekseen
on
lähdettävä taas kiertämään järveä
jonka vesi pysyy
pyhät arjet laitettu järvi kaikki kantamaan
se
taas tiesi olla erilainen

Maaliskuun runo 22.3.2014

Talon nurkalla katon lappeesta roikkuu kettinki, jota pitkin vesi valuu roiskumatta rännistä maahan. Pohdin sitä viimeistä silmukkaa kettingin päässä, sitä, jonka jälkeen vesipisara putoaa / Marianne.

Silmukka

Kun heräät yöllä 

etkä enää oikein saa unta

tai vahingossa kutsut jotain toista sillä tärkeimmällä nimellä

tai jos saisit toivoa vain yhden ihmisen mukaasi autiolle saarelle

niin kumpa se olisin minä.

Sinä katsoit väsynein silmin kanssani auringonnousua

ja neuloit sen hienon liian ison villapaidan.

Sinä valvoit vierelläni kun olin liian heikko olemaan yksin yössä.

Äiti.

Meidän osamme on olla silmukkana ketjussa,

Sinä edeltävänä, minä seuraavana,

eikä kumpikaan meistä saa tätä virkkuuta valmiiksi.

Minä kiinnityn sinuun oikeasta reunastani

vasemmasta reunastani seuraaviin.

Kyynärkynkässä, tiukassa halauksessa, 

yhtä matkaa, varmassa tallessa.

Marianne Valola 2014

Kun  runoilija luki lehdestä että Hirvensalmella vuonna 1980 rengastettu
kalatiira oli tavattu, 34 vuotiaana, Namibiasta,
sinä  päivänä hän ei kyennyt kirjoittamaan säettäkään.

Kun maaliskuu. Olevan piste.

Kun rauhoittaakseen mieltä lukee. Itselleen ääneen. Yhä uudelleen Muumipappa ja meri. Kun pakottaa itsensä. Muuttamaan. Kun aika on rationaalisista jatkumista koostava selite. Niin kuin kaikki olisi hyvin luonnollista. Yksinkertaista Muumipapan uskoa. Kartalla oleva piste ei ole kärpäsen jäännös vaan uusi koti.

Kun kuvittelee miltei jokaisen rakentuvan aikaan. Paikkaan tai tilaan. Kun sitä ei tunnista. Ne tai he jotka seuraavat aikaa. Mitä se, se on? Sanat karkaavat sormien väleistä. Kun on paljon toisenlaista. Mihin yhteinen kieli, liian nopea ymmärrys ylettää?

Kun yrittää pitää maailmaa muuttumattomana. Kun kuuntelee maaliskuussa päivän mietelauseen. Kello 12 yleisradio. Kun joku jo aikanaan tunnettu. Nyt madonsyömä puoliluinen. Sanoo saman asian minkä sinä juuri kuulit sanoneesi. 

Kun olit varma. Keksit itse maailman-puun koulussa. Kun häpeä valahtaa vatsaltasi ohut kangas. Tuskastuttavat kesäpäivät. Kun et ymmärtänyt toisten luomaa omaa parastasi. Toisien paratiisia. Kun-lintua.

Valolaukka

.

Kuu juoksee männikössä

valolaukkaa

keskellä sulanutta peltoa seisoo sänky savisaappaissa

häntä kohti horisonttia

uskoo koiranheinään ja piikkisiin siemenkotiin

metsänrajaihmisen laveerattu piha

talventörröttäjä, tähtitaivas

aukeaa puusohvalta kuin paperikotelo

jossa siivet on käännetty lepoasentoon

aavalta rantaan

jään alla ulvoo ison kalan käännös

läpi kasvavat ruusut

.

. © chr.

Ajatuksissa kevät

Sinisen paidan taskussa sataa

                     unohtunut talvi


Joskus ikilumi sulaa

niskassa juoksevat purot



kahlaajan siipi heittää varjonsa aavikolle

        
              jokainen siivenisku täysi    

        
     kevään pidättely
          

Kun maaliskuu

Kun toisinaan maailma putoaa tolpiltaan. Kun huomaa itse ei ole itsensä pahin vastustaja. Vaan jokin aivan toinen tai muu. Kun ei saa kosketusta aikaan. Joku toinen seuraa. On suunnaton, päämäärätön. Abstraktio. Niin kuin aika.

Kun sanoi minua ei ymmärretty alussa, Kun sanoo että ei ole ymmärretty väärin.

Kun palaisi pisteeseen. Kun kiertyisi takaisin. Nähdä edessä juuri kuin nyt. Tulppaanit pudottaneet terälehtensä. Veitsi pöydällä voita vailla. Mykkä puhelin, 20 euroa, turkoosi pöytäliina ja sakset.

Ehkäpä. Kun näkisi ennakkoon jättäisi toisen kiven kääntämättä. Jättäisi sanan sanomatta. Kunpa jättäisi. Itsepintaisesti etsimättä.

Kun tiedostaa syyn opetella kirjoittamaan. Yrittää selittää maailma itselle. Ei selittää itseä maailmalle. Kun käänteinen vaikutus on.

Kun on mennyt väärin päin puuhun. Kun kuvitteli puun. Ikkunaruudun takana. On sisämaan metsä vakaa radion merisää. Kun on hiljaista. Kun niin tietää se on itse valittu tila. Ikkunaruudun takana. Hurjasti heiluvat männyn oksat. Ilman ääntä.

Kun ihan jokainen ihminen ei pidä auringosta.  Totuttuun ei ole paluuta. Kun-maailma putoaa, aika usein, aika yksityisesti kun katoaa. Maailmanpuu. Sopivassa järjestyksessä kaikki tarpeellinen, myös tärkeä. 

sanojen äärimmilleen viritetyt merkitykset

punaisina viireinä luetussa


sanojen taa, piiloon ujutetut pelot

naamioituneina ulostulemattomiin mielipiteisiin


sanan selkärangassa ui useita eri luurakenteita

rangot, rangat, rustot


ui kuin hetkittäin hyllytetty selkäydin

Kuusi

Hienovireinen tuuli leyhyttelee ohuita lapsenhiuksia rannallla
rivi hiekkakakkuja
sopivasti makeannälkään

poikien ongenkoukut lentävät
laiturilta veteen
nousee riemukkaita kaloja
suolataan kotona suolaisennälkään

jossain välissä aikuinen elämä takertuu kiinni ihoon
salpaa hengityksen

päivien välissä

katselen menemistä ja tulemista

yhtenä päivänä
kietoudun kuuseksi
sitten kun se alkaa riehua myrskyssä
olen mukana
iho
hiukset
varpaat
kasvan isosta pieneksi